MakeSomeNoise logo

Puhutaan asiaa.

MIKSI?

Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta keskustelevat yhä liian paljon kantasuomalaiset keskenään. Uusien suomalaisten ääni on muutaman näkyvän kasvon varassa. Keskustelua monikulttuurisesta, kansainvälisestä elämästä ja yhteisesti ratkaistavista ongelmista käydään ihmisten ylitse ja ohi.

Puhujafoorumi nostaa uusien suomalaisten nuorten ääntä julkiseen keskusteluun ja organisaatioiden kehittämiseen. Puhujafoorumi laajentaa suomalaisten ymmärrystä sekä luo uusia esikuvia maahanmuuttajanuorille. Puhujafoorumin nuoret ovat koulutettuja ja puhe- ja esiintymistaitoja on harjoitettu ammattilaisten koulutuksilla.

MINNE?

MakeSomeNoise nuoria on mahdollista saada puhujiksi seminaareihin ja koulutuksiin. Suurin osa puhujista puhuu myös täydellistä englantia. Puhujilla on kokemusta paneelikeskusteluista, koulutuksista, radiohaastatteluista ja mm. New Yorkin Cities of Service Engaged Cities kilpailun paneelista. Osasta tilaisuuksista laskutetaan. Summat sovitaan tapauskohtaisesti.

PUHUJAT

Sagal Hassan

sagal hassan

Nainen hijabissa? Huomio kiinnittyy usein musliminaisena esittäytyessä ensimmäiseen lauseeseen, mutta todellisuudessa olen 24- vuotias nuori Helsingistä ja tuleva suuhygienisti Metropolian ammattikorkeakoulusta. Asenteillani haluan kannustaa nuorten kouluttautumista, sekä suomalaisen työelämän moninaistamista. Siksipä yhteiskunnassa vaikuttaminen ja hyvien asioiden tavoitteleminen on sydäntäni lähellä olevia asia. Sinä, minä, me, voimme teoillamme vaikuttaa omaan ja muiden ihmisten elämään. Voimme vaikuttaa siihen minkälaista tulevaisuutta rakennamme ja minkälaista tarinaa jätämme kasvavalle sukupolvelle.

Muttaqi Khan

muttaqi khan

Muttaqi Khan on Suomessa syntynyt bangladeshilaistaustainen IT alan insinööri. Hän on aktiivinen musliminuorten asioissa. Historia, politiikka ja tasa-arvoasiat ovat Muttaqin kiinnostus kohteita. Muttaqi on hyvin usein keskustelemassa radiossa ja erilaisissa paneelikeskustelussa Islami asiantuntijana. Muttaqi Khan aktiivinen nuori muslimivaikuttaja. Muttaqi edustaa muslimi ja monikulttuurillistaustaisten nuoria osallistumalla erilaisiin julkisiin haastatteluihin ja paneelikeskusteluihin. Muttaqi on yksi Nuoret Muslimit ry:n perustaja ja toimii vuoden 2018 hallituksen puheenjohtajana. Muttaqi on ammatiltaan IT insinööri ja on töissä omalla alalla.

Dorcine Mukarugira

dorcine mukarugira

Uskotko että keskustelujen ja yhdessä pohtiminen edistäisi jokaisen Suomessa asuvan huomista? Kyllä, minä uskon, olen Mukarugira Dorcine - Ishimwe, 30v sairaanhoitaja Vantaalta. Olen kiinnostunut keskustelemaan maahanmuuttajien palveluista ja heidän kotoutumista; terveyspalveluistaan; monikultturista ; tasa-arvosta ja uskonnosta. Kiinnostus on tullut omasta kokemuksesta koska olen olen tullut Suomeen kiintiö pakolaisena 17 vuotiaana ja omalta ammatiltani.. ” l'union fait la force”.

Mario Luna

mario luna

Uskotko rakentavan ajatustenvaihdon tienä parempaan tulevaisuuteen kritisoinnin sijaan? Hei, nimeni on Mario. Menneisyyteni nojaa yli 150 haasteen tuottamiseen konserteista hallireiveihin ja festivaalilavoihin. Tällä hetkellä vastaan markkinoinnista alkavalle startupille jolla koitamme lisätä kasvissyöntiä suuremmille kuluttajaryhmille kannustavin ja hauskoin keinoin. Uudet teot vaativat uudenlaista ajattelutapaa, ja se tapa lähtee siitä millä tavoin suhtaudumme muutokseen; pelkääjän paikalla vai yhdessä ohjaten.

Jamila Mohamud

jamila mohamud

Olen Jamila Mohamud Itä-Helsingistä. Opiskelin Teknistä suunnittelua ja valmistuin suunnitteluassistentiksi. Olin harjoittelija Swecolla ja heti valmistumisen jälkeen jatkoin vakituisena Sweco Rakennetekniikassa. Tykkään mielelläni kertoa, siitä miten pääsin koulunpenkille ja kaiken mitä kohtasin. Peruskoulun aikana en tiennyt mitä minusta tulee, enkä osannut kuvitella itseäni missään. Haluan vahvasti tuoda esille ja toimia roolimallina nuorille, jotka käyvät samaa kampailua. Kokemuksen pohjalta haluan näyttää, että nuori nainen pystyy toimimaan myös miesvaltaisessa alassa. Erotun työkavereistani monella tavalla. Olen nainen, erivärinen ja kaikesta huolimatta käytän huivia.

Kuuntele minua!
Hunderra Assefa

hunderra assefa

Terve! Nimeni on Hunderra Assefa, tuttavallisemmin Hunde tai Ali. Valmistuin vuoden 2016 alussa tradenomiksi Haaga-Heliasta, jossa erikoistuin henkilöstöhallintaan. Olen työskennellyt 2010-luvun alkupuolelta saakka muslimiyhteisössä sekä kielellisten ja etnisten vähemmistöryhmien parissa edistäen väestöryhmien välisiä suhteita ja kotoutumista. Etenkin Nuoret Muslimit ry (NUMU) sekä Monik ry ovat sellaisia tahoja, joissa olen kehittänyt keinoja vuoropuhelun ja dialogin parantamiseksi sekä toteuttanut nuorisotyöllisyyttä edistäviä toimintoja. Minulla on runsaasti kokemusta kouluttamisesta, tilaisuuksien juontamisesta sekä paneeleihin osallistumisesta ja niiden moderoimisesta. Keväällä 2018 aloitan johtavan nuorisonohjaajan tehtävät Espoon kaupungilla.

Intohimoni on pohtia komplekseja ihmisten välisiä suhteita, joihin monesti liittyy yhteensovittamattomiksi koettuja osia. Koen, että yhteisistä dilemmoista ja huolenaiheista pohtiminen on tehokkain tapa edistää toimivia väestösuhteita ja ihmisten välistä yhteen kuuluvuuden kokemusta sekä hillitä polarisaatiota. Jos edellä mainitut teemat ovat sinulle ajankohtaisia, ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Asiya Badbaado

asiya haybe

Mietitkö koskaan miten pitkälle pääset ihmisenä, jos uskaltaisit hetken jättää pois omat mielipiteet, joita olet itse tai jokin muu “huomaamatta” muodostanut elämäsi varrella. Miten me ollaan opittu olemaan toisistamme erossa. Hei nimeni on Asiya, sairaanhoitaja opiskelija ja projektivastaava kansalaisjärjestössä. Lyhyen elämäni varrella olen huomannut, että ne kiinnostavimmat keskustelut tulee vastaan silloin, kun ihminen tuntee olevansa myös tärkeä. Erityisesti minua kiinnostavat ihmisten hyvinvointi, erilaisuus, rauha ja psykologia. Nuorena naisena, joka on kotoisin muualta, tunnen olevani kotona täällä, mukana tietysti omat mausteet kotimaasta.

Mina Bahmanpour

mina bahmanpour

Olen Mina, tavallinen tallaaja, jolta löytyy paljon mielipiteitä. Koulutus, kasvatus sekä lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni, jonka vuoksi opiskelenkin luokanopettajaksi. Olen onnekseni saanut kasvaa kahden kulttuurin välissä, joista olen voinut poimia molempien kulttuurien parhaimpia puolia. Osaan samaan aikaan olla kohtelias ja suorasanainen, sosiaalinen ja omissa oloissa viihtyvä, rakastan räikeitä värejä ja skandinaavista minimalistisuutta, nautin karjalanpiirakoista sekä tulisesta ruuasta. Tämän yhdistelmän luominen ja oman identiteetin vahvistaminen ei ole ollut aina helppoa. Siksi tahdon auttaa muita nuoria heidän omalla identiteetin rakentamisen polullaan. Tätä kautta päädyin mukaan perustamaan Mahdin Nuoret ry -nimistä nuorisojärjestöä, jossa toimin edelleen aktiivisena. Tulevaisuus on nuorten käsissä, annetaan siis heidänkin äänensä kuulua!

Aydarus Ibrahim

aydarus ibrahim

Tärkeimmät asiat elämässäni ovat uskonto, perhe ja muiden auttaminen. Olen asunut koko elämäni Helsingissä ja täällä myös perhe sekä lähipiiri. Kotoisin Somaliasta, Mogadishusta. Valmistuin 2013 merkonomiksi Suomen liikemiesten kauppaopistosta ja tämän jälkeen olen toiminut esimiestehtävissä eri toimialoilla. Armeijassa kävin reserviupseerikoulun ja toimin jääkärijoukkueen johtajana. Haluan motivoida ihmisiä esimerkillä, sanoilla ja teoilla.

Hajar Mahdavi

hajar mahdavi

Moikka! Olen Hajar Mahdavi, tunnetaan myös helpommalla nimellä Hami. Olen Suomessa kahden kulttuurin välillä kasvanut maahanmuuttajanuori ja minut tunnistaa helposti naurustani. Opiskelen lääketiedettä Helsingin yliopistossa. Koko nuoruuteni ajan ympärilläni olevat ihmiset ovat pitäneet huolen siitä, että tiedän varmasti, kuinka paljon eroan muista. Siitä seurasi identiteettini vahvistuminen eikä minua enää pelota olla erilainen. Tykkään hyödyntää omia henkilökohtaisia kokemuksiani ja auttaa niillä muita. Näin päädyinkin järjestömaailmaan. Olen ollut mukana perustamassa musliminuorten järjestöä Mahdin nuoret ry, jossa toimin yhä aktiivisesti. Sen lisäksi olen mukana opiskelijajärjestössä SMOV eli Suomen muslimiopiskelijoiden verkosto ja toimin uskontodialogin parissa. Toivoisin jokaisen muistavan, että taustoistamme huolimatta olemme kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia yksilöitä. Ei anneta ennakkoluulojen vaikuttaa siihen, miten kohtaamme uusia ihmisiä!

Tawab Qaderzada

tawab qaderzada

Hei olen itä helsingissä asuva nuorimies, joka haluaisi olla välillä vain nuori. Eikä maahanmuuttajanuori. Tuntuu, että maahanmuuttajataustani määrittelee ihmisille sen kuka olen sen sijaan, että mitä minä ajattelen ja teen. Tasa arvo on minulle mysteeri ja asia jota en koe toteutuvan kohdallani ja rasismi in asia joka kuuluu viikottaiseen arkeeni. Mutta mitä voin kertoa lisää itsestäni. Olen myös ahkera muotialan työntekijä kansainvälisellä brändillä ja tykkään perunamuusista! Muodin lisäksi olen jalkapallovalmentaja ja ihmisten auttaminen on myös intohimoni. Olen Kuten jokainen nuori! Unelmoin tasa arvoisesta ja kaikille yhtä hyvästä maailmasta!

Nahla Hewidy

nahla hewidy

Haastan sinut, juuri tässä ja nyt, pysähdy hetki ja mieti, millainen olisi maailma ilman lokerointia, ennakkoluuloja, rasismia? Miltä näyttäisi maailma, jossa ihminen nähdään vain ihmisenä, ei ihon värinsä tai uskontonsa silmin? Ei sen mukaan mistä on vaan kuka on. Ei sen mukaan onko maahanmuuttaja vai suomalai.... Niin ja siis mitä suomalaisuus ylipäätänsä on?

Olen Nahla Hewidy, nuori stadilainen nainen ja kirjasto- ja tietopalveluiden ammattilainen, joka on vaikuttanut monissa järjestöissä. Lähintä sydäntä on kuitenkin Nuoret Muslimit (NUMU) ry, jossa olen vaikuttanut monta vuotta. Vapaa-ajallani sekä työpaikallani nostan useinkin yllämainittuja kysymyksiä sekä pohdin identiteettiä. Harrastan kirjoittamista ja lavarunoutta, joiden polttoaineena toimii unelma inhimillisemmästä ja paremmasta maailmasta, jossa ihminen nähdään ihmisenä itsenään.

Kurkkaa myös lavaruno videoni alta, jossa käsitellään identiteettiä ja median vaikutusta siihen.

Delphine Umugwaneza

delphine umugwaneza

Olen Delphine Umugwaneza. 25-vuotias sairaanhoitaja Vantaalta. Suomessa olen asunut 14 vuotta. Muutin perheen kanssa kiintiöpakolaisena 12-vuotiaana. Olen kiinnostunut keskustelemaan maahanmuuttajien palveluista ja heidän kotoutumista, terveyspalveluistaan, monikultturista, tasa-arvosta. Uskon, että pystyn omalla henkilökohtaisella kokemuksella auttamaan muita. Maalimassa on riittävästi meille kaikille, ihonväristä, uskonnosta tai seksuaalisuudesta riippumatta. Jokaisen tarina on omalaatuinen ja tärkeä.

Noor Assad

noor assad

Onko maahanmuuttajan lapsi maahanmuuttaja? Minun mielestäni ei. Sen lisäksi uskon vahvasti siihen, että minunkaltaisillani rodullistetuilla suomalaisilla on paljon annettavaa myös sellaisiin asioihin, jotka eivät koske maahanmuuttoa.

Minä olen Noor [nuur] ja käytän vapaa-aikaani järjestömaailmassa, jossa toimin useassa luottamustoimessa niin ihmisoikeus- että nuorisopuolella sekä poliittisella kentällä. Olen myös luonteeltani helposti innostuvaa ihmistyyppiä, jonka kinnostuksen kohteisiin kuuluu mm. anti-rasistinen työ, intersektionaalisuus ja uskontodialogi. Tällä hetkellä teen keikkaluontoisia hommia opiskelun ohella ja matkustelen mielelläni. Rakastan reissaamisen lisäksi kuulla ihmisten tarinoita - ja siksi päädyn välillä erikoisiinkin paikkoihin kuten syyrialaisten pakolaisleirin teltan sisälle tai kadunvarteen Gazan sairaalan talonvaltaajien reviirille.

Aikojen saatossa minulle itsellenikin on kertynyt tarinoita jaettavaksi. Sen lisäksi uskon siihen, että jokaisen ihmisen tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Ota yhteyttä niin jutellaan!

Gurmann Saini

gurmann saini

Jos uskot siihen, että pohjimmiltaan jokainen meistä on yhdenvertainen sekä siihen että keskustelemalla ja yhdessä tekemällä voimme ratkaista kaikki maailman ongelmat niin jatka lukemista.

Olen Gurmann Saini, ystävät kutsuvat minua lempinimellä Guru. Olen 21-vuotias kulttuurituotannon opiskelija Vantaalta. Vapaa-ajalla tuotan festivaaleja, harrastan mantrameditaatiota ja toimin aktiivisesti politiikassa ja yhteiskunnallisissa järjestöissä johtotehtävissä sekä kuuntelen ja jaan ajatuksia vakaumuksista uskontodialogin merkeissä.

Uskon siihen, että pohjimmiltaan olemme yhdenvertaisia Korkeimman edessä. Jos ymmärrämme auttaa toisiaan sen sijaan että yrittäisimme ajaa omaa etua ja painaa alas muita, olisi maailma parempi paikka elää. Harmoniassa eläminen muiden elävien olentojen ja luonnon kanssa on avain menestykseen. Tämä ei tarkoita vain kauniiden ajatusten meditoimista vaan käytännön tekoja yhteiskunnassa politiikan ja muun työelämän kautta. Rauhaa luodaan yhdessä joten ole yhteydessä, jos haluat olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa.

MITEN MUKAAN PUHUJAKSI?

Jos olet nuori, ja koet, että haluat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, niin ota rohkeasti yhteyttä. Otamme mukaan uusia nuoria jatkuvasti. Meille riittää, että sinulla on halua ja rohkeutta kertoa näkemyksiäsi ja jakaa osaamistasi muiden kanssa, niin että voimme yhdessä rakentaa kaikille hyvää Helsinkiä. Tule ihmeessä mukaan.